keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Asentajien aamuhetki

Joukko keltaisiin sonnustautuneita miehiä istuu jokainen omalla paikallaan ja on aika luoda katsaus tuleviin päivän tapahtumiin.

Tänään on työpäivä alkanut normaalisti ja kortit on leimattu ennen seitsemää. Puhelimet alkaa piristä ja asentajat kirjaa muistiin päivän aikana hoidettavia asioita.


Toisinaan työpäivä alkaa jo ennen auringon nousua. Silloin kun suurin osa verkon alueella asuvista ihmisistä nukkuu, asentajat ovat töissään.

Tällaisia tapauksia on mm. erilaiset verkon raivaus työt sekä kytkentätyöt, jotka vaativat sähkön katkaisemista verkosta. Nämä työt pyritään hoitamaan niin, ettei sähkökatkokset aiheuta suurta hankaluutta asiakkaille. 


Ennalta suunnitelluista katkoista myös ilmoitetaan asiakkaille aina etukäteen kirjeellä. Viime aikojen ennakoidut katkot on suoritettu klo 03-05 välillä, jolloin katko haittaa mahdollisimman vähän asiakkaitten arjen askareita.


Ns. normaali päivänä aamutuokion jälkeen asentajat lähtevät tehtäviinsä. Jokaisella on oma ennalta suunniteltu tehtävä. Tosin tilanne saattaa muuttua radikaalisti, jos tapahtuukin ennalta suunnittelemattomia katkoja. Toisinaan luonto yllättää ikävästi. Tuuli saattaa voimistua myrskylukemiin ja tuhoa alkaa syntyä. Puita kaatuu myrskyn voimasta linjoille ja sähköt katkeaa asiakkailta.
Onneksi nämä on suht harvinaisia eikä onneksi puhuta päiväkausia jatkuvista sähkökatkoista. Mutta tälläisen poikkeustapauksen koittaessa asentajien on oltava valmiita pitkiinkin työvuoroihin, taikka paremmin tehtävä töitä vuorotta.

Tänään onneksi aurinko paistaa ja myrskytuulet ei uhkaa verkkoa. Töihin voidaan lähteä rauhallisin mielin.


Aurinkoista juhannuksen aikaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti