perjantai 30. toukokuuta 2014

Hengenvaaralliset sähköiskut

Tilastojen mukaan sähköstä johtuvia kuolemia oli viime vuonna 14. Kolme näistä oli sähköiskun aiheuttamaa ja 11 kuolemaa johtui sähkön aiheuttamasta tulipalosta.
Sähköiskukuolemia sattuu keskimäärin vuodessa 2-4. Määrä on pysynyt suunnilleen samana n. parikymmentä vuotta.

Muille kuin sähköalan ammattilaisille sähkötapaturmia sattuu mm. liikuttaessa luvattomasti junaradoilla tai varomattomasti avojohtojen läheisyydessä.
Sähköiskuun ei tarvita aina edes kosketusta, sillä sähkö "hyppää". Tämän vuoksi avojohtojen lähellä on noudatettava erityistä varovaisuutta.
Vioittuneet sähkölaitteet, väärin kytketyt jatkojohdot ja laitteiden väärinkäyttö aiheuttaa myös erityisiä vaaratilanteita ja onnettomuuksia.
Tukes muistuttaa, että kiinteitä sähköasennuksia ja sähkölaitteiden korjauksia saa tehdä vaan sähköalan ammattilaiset.


Viime vuonna sähkötapaturmissa kuolleista yksi oli sähköalan ammattilainen, joka sai sähköiskun voimajohdon asennustöissä, Toinen oli LVI-asentaja, joka kuoli sähköiskuun omakotitalon lämminvesivaraajan asennuksen yhteydessä. Kolmas tapaus sattui yöaikaan rakennuksen purkutyömaalla, jossa mies sai sähköiskun muuntamosta.


Viime vuosikymmeninä Lammaisten Energiassa on vältytty tapaturmilta, jossa olisi tullut henkilövahinkoja. Kokonaan vahingoilta ei kuitenkaan ole vältytty ja asentaja on joutunut tarkistuttamaan lääkärissä sydämentahtia sähköä saatuaan. Näitä tapauksia on 2000-luvulla ollut 2.

Varovaisuutta noudattamalla voidaan välttää vahingot, jotka sähkön kanssa voivat olla kohtalokkaita.

Turvallista viikonloppua Lammaisten Energiasta!

tilastotiedot: Tukes



perjantai 16. toukokuuta 2014

Tuliteriä puistomuuntamoita...

Sähkö, jota me Lammaisten Energiasta toimitamme asiakkaillemme Harjavalta-Nakkila alueella, kulkee käyttäjille ilmajohtoja- tai maakaapeleita pitkin.
Se, että asiakkaamme saa sähkönsä katkoitta ja häiriöittä, on tärkeää niin kuluttajalle ja sähköntoimittajalle.
Verkonhaltijana Lammaisten Energia kehittää ja korjaa verkkoaan aktiivisesti. Tällä hetkellä on käynnissä mm. projekti, jolla uudistetaan vanhentunutta verkkoa Harjavallassa ns. joen pohjoispuolella. Projektilla parannetaan sähkön toimitusvarmuutta maakaapeloimalla johtoja. Kun johdot on turvassa maan alla, voimakaskaan myrsky ei pääse niitä vahingoittamaan ja sähkö kulkee niinkuin sen pitääkin.
Projekti on aloitettu  pari vuotta sitten ja tänä vuonna otetaan maan alle kaivetut kaapelit käyttöön.
Kustannukset tälle projektille on ollut n. 800 000 euroa.

Puistomuuntamo? Sana, jonka moni on varmasti  kuullut joskus, mutta mitä tuo sana tarkoittaa? Muuntamo, joka on puistossa? Kyllä vaan. Sana kertoo varmasti parhaiten muuntamon sijaintipaikan.
Itse se "pömpeli", mikä siellä puistossa sijaitsee, on jännitteisten osien suojarakennus.
Puistomuuntamoon liitytään aina maakaapeleilla toisin kun pylväsmuuntamot, joihin yleensä liitytään ilmajohdolla.

Kuvassa vielä poistuva pylväsmuuntamo.

Uudelle puistomuuntamolle valmisteltu sijoituspaikka on valmiina vastaanottamaan uuden muuntamon.

Muuntamon paikoilleen saanti voi olla toisinaan vähintäänkin haastavaa.




Uusi muuntamo turvallisesti paikoillaan.


Näitä uusia puistomuuntamoita laitettiin kaikenkaikkiaan tällä kertaa kolme kappaletta. Sähköverkosto saadaan taas astetta toimitusvarmemmaksi. 

Aurinkoista viikonloppua Lammaisten Energiasta!

maanantai 12. toukokuuta 2014

Etuasiakkaiden sähköpyöräilystä...

Kevät on täällä ja pyöräilykelit mitä parhaimmat. Tällä kertaa pääsemme tutustumaan hiukan tarkemmin sähköavusteisen pyörän ensimmäiseen matkaan etuasiakkaan lainaviikolla.

Lammaisten Energian etuasiakas on asiakas, joka ostaa energian meiltä. Tarkoittaen, että siirron lisäksi myös energian myynti on Lammaisten Energiasta. Juuri näille etuasiakkaille haluamme tarjota mahdollisuuden sähköpyörän lainaukseen. Muutama lainauskerta on pyörillä jo takana ja kohta saatte lukea Teppo Röntysen tuntemuksia ja fiiliksiä viikon ajalta.




" Sähköpyöräily"

Miellyttävä liikuntamuoto laiskemmallekkin. Nyt kokeiluviikon jälkeen totean sähköpyöräilyn olevan miellyttävää liikuntaa. Asiakaspalvelussa opastus oli moitteetonta ja huonomminkin käsittävälle ymmärrettävää. Polkemistaito ja sen käyttö on silti tärkeää, vaikka pyörän sähkömoottori antaa vauhtia ja keventää polkemista. Vähän pyöräilykypärää käyttäneenä totesin sen nyt olevan tarpeellinen. Tosin jos kiristää leukahihnaa liikaa pullistuu posket ja puheesta ei saa selvää, ainakin omalla kohdallani.




Pyörässä on näppärä kaasukahva polkuvoiman säätöön. Painan n. 90 kg ja polkemalla sekä kahvaa vääntämällä nopeus nousee kepeästi huimaksi. Laiskemmalle riittää muodollinen polkeminen kun pyörä on liikkeellä. Tuulen nopea pyörä saa hetkessä vedet valumaan silmistä.

Pisin yhtäjaksoinen lenkki oli n. 10 km ja akku kesti mainiosti tämän. Matkalla oli hikimäkiä sekä vastatuulta, tein lenkin hymyillen ja pulssin turhia nousematta. Päivittäisiä lyhyempiä lenkkejä akku kesti useamman päivän.

Akun irroituskin oli helppoa. Onnistui tälläiseltä vähän tekniikkaa ymmärtävältä, joka vaivoin osaa ajaa hissillä 4:teen kerrokseen. Pyörää rikkomatta saa akun irti vääntämällä kahvaa satulan alta ja nostamalla satulan pois. Käänsin akussa olevan avaimen asentoon, jossa akun sai nostettua irti.

Jossain vaiheessa pyörän vauhtia täytyi hidastaa ja käsijarruihin tottumattomalta aiheutti aluksi ongelmia. Kauhun huuto ja taaksepäin polkeminen ei vauhtia hidasta.

Tulevana kesänä aion lainata pyörää uudelleen ja nauttia enemmän liikunnasta. Polvetkin kestää paremmin kun rasitus on vähäistä.

Kiitokset tästäkin nautinnosta Lammaisten Energialle!"

Tyytyväinen sähkönkuluttaja,

Teppo Röntynen




Näin hauskasti ja lennokkaasti sähköpyöräilystä kirjoitti ensimmäinen etuasiakas, joka pyörää lainasi. Kiitokset Tepolle kirjatuista käyttökokemuksista ja tervetuloa hakemaan pyörää taas matkaan.

Ja tietenkin myös muut etuasiakkaamme ovat tervetulleita lainaamaan sähköpyörää kesäisiin pyöräretkiin!

Aurinkoista alkavaa viikkoa!

torstai 8. toukokuuta 2014

Energistä päivää sähköyhtiöltä!

Uudet tuulet puhaltavat täältä Lammaisten Energian suunnalta. Tällä kertaa blogin muodossa.
Mielenkiintoisia ja inspiroivia blogeja löytyy nykyään joka makuun sekä mielenkiinnonkohteeseen ja tänään kirjoitetaan ensimmäiset blogirivit Lammaisten Energian maailmasta.


Sen suurempaa käsikirjoitusta ei ole blogille kirjoitettu ja toiveenani onkin, että Teiltä, jotka siellä kirjoituksia luette tulisi apuja ja ideoita blogin teksteihin. Kovin syvälle teknisiin asioihin ei voida tässä blogissa paneutua, syystä, että juuri se puoli ei edusta bloggaajan syvintä tietämystä.


Muutamia asioita kirjoituslistalla toki jo on. Yhtenä niistä on polkupyörät joissa on sähköavustus.. Lammaisten Energia tarjoaa etuasiakkailleen sähköpolkupyöriä viikon laina-ajaksi. Täällä tulemme seuraamaan, missä pyörät matkaavat ja toivottavasti myös saamme käyttäjien omakohtaisia käyttökokemuksia.


Hyppää siis mukaan blogiin, josta yritän tehdä toiveiden mukaisen ja näköisen.
Blogia pystyt seuraamaan Lammaisten Energian nettisivuille tulevan linkin kautta, Bloggerissa sekä Lammaisten Energian facebook sivun kautta.

Aurinkoista viikkoa toivottaa:

Lammaisten Energian väki