tiistai 16. syyskuuta 2014

Ei ole sama, mistä sähkösi ostat

Paikalliset sähköyhtiöt Satakunnassa aloittavat kampanjoinnin teemalla: Ei ole sama, mistä sähkösi ostat. Mukana kampanjassa ovat Lammaisten Energia Oy, Kokemäen Sähkö Oy, Paneliankosken Voima Oy ja Köyliön-Säkylän Sähkö Oy.


Mitä yhteistä on lähikaupalla, huoltoasemalla, terveyskeskuksella ja paikallisella sähköyhtiöllä?
Olemme havainneet lähiviikkoina ja -kuukausina sähkön puhelinkaupan jälleen kiihtyneen. Asiakkaita yritetään kalastella puhelimitse sähkösopimusten tekoon osittain harhaanjohtavalla tavalla. Harhaanjohtavaa puhelinmyyntiä on esiintynyt aiemminkin ja asiakkailta saatujen yhteydenottojen perusteella tämä näyttää edelleen jatkuvan. Puheluissa asiakkaille on voinut jäädä kuva, että sähkön myyjä toimii yhteistyössä paikallisen sähköyhtiön kanssa. Tämä on virheellinen tieto, koska me paikalliset yhtiöt emme tee tällä hetkellä minkään yhtiön kanssa yhteistyötä sähkön myynnissä. Monesti asiakkaita houkutellaan lyhyillä, alle puolen vuoden tarjouksilla uuden myyjän kelkkaan ja määräaikaisen sopimuksen päättyessä asiakkaan tulee olla valppaana, koska silloin hinta yleensä nousee.
Saatat asiakkaana miettiä, että kai se on ihan sama mistä sähköni ostan, kun kulutuksenikin on niin pieni. Onko asia todellisuudessa näin? Paikallisina energiayhtiöinä haluamme vahvasti toimia alueellamme ja panostaa paikalliseen ja ihmisläheiseen palveluun säilyttäen perinteisen asiakaspalvelun, kuitenkaan unohtamatta uusia tulevaisuuden palvelukanavia. Paikallisessa sähköyhtiössä voit asioida kasvotusten osaavan, paikkakunnan tuntevan alan ammattilaisen kanssa.



Huolehdimme myös juuri sinun sähkön saannistasi kellonajasta riippumatta. Verkkoalueemme on meille yhtä tuttu kuin alueemme asukkaille. Esimerkiksi vikatilanteissa löydämme ongelmakohdat nopeasti hyvän paikallistuntemuksen omaavien omien asentajiemme toimesta. Meille paikallisille sähköyhtiöille on kunnia-asia pitää jakeluverkkomme hyvässä kunnossa, jotta voimme turvata laadukkaan sähkönjakelun päivittäin kaikille asiakkaillemme. Kohtaammehan asiakkaitamme päivittäin työssämme, lähikaupalla, huoltoasemalla tai terveyskeskuksella. Energiateollisuus ry:n julkaiseman vuoden 2013 keskeytystilaston mukaan maaseudulla asuvan sähkönkäyttäjän kokema koko maan keskimääräinen keskeytysaika oli viime vuonna noin 10,5 tuntia. Meillä neljällä yhtiöllä asiakkaan kokema keskimääräinen keskeytysaika vaihteli 1-4 tuntiin vuodessa. Sähkönjakelun toimitusvarmuutemme oli siis vuonna 2013 yli 99,9 %!


Tavoitteemme on edelleen parantaa sähkönjakelun toimitusvarmuutta ja siksi tulemmekin investoimaan verkkoomme tulevina vuosina merkittävästi. Nykyisiä ilmajohtoja tullaan maakaapeloimaan satoja kilometrejä ja investoinnit nousevat yhteensä lähes sataan miljoonaan euroon seuraavan viidentoista vuoden aikana. Nämä investoinnit tulemme tekemään pääosin omin ja paikallisin voimin.
Käytämme muutoinkin toiminnassamme paikallisia palveluita ja näin työllistämme sekä välillisesti että suoraan useita alueemme henkilöitä. Pitkään toimineina sähköyhtiöinä olemme toimittaneet sähköä isovanhemmillesi ja haluamme toimittaa sähkön myös sinulle ja lapsillesikin. Olemme mukana tukemassa monenlaisia tapahtumia ja harrastustoimintaa paikkakunnallamme, mm. juniorityötä, urheiluseuroja ja yhdistyksiä.

Yhteiskunnassa on monesti ilmaistu huoli lähikauppojen, huoltoasemien tai terveyskeskusten häviämisestä paikkakunnalta. Miten asioida supermarketeissa jos ei omista autoa tai liikkuminen on muutoin pitkien matkojen vuosi hankalaa. Mistä saa pika-avun kun autosta on lamppu palanut syksyn pimeinä iltoina tai miten pääsee lääkäriin kun vastaanotot ovat kymmenien kilometrien päässä. Aina se halvin vaihtoehto ei välttämättä ole pitkässä juoksussa paras vaihtoehto. Päätöksillämme on yllättävän moninaisia vaikutuksia oman asuinalueemme palveluihin, kehitykseen ja työllisyyteen. On tärkeää punnita mihin rahansa laittaa. Jäävätkö ne omalle asuinpaikkakunnalle, vai sijoitatko ne surutta pääkaupunkiseudulta tai ulkomailta toimiville yrityksille, joiden omistajilla ei ole sidonnaisuuksia asuinalueellesi ja jotka vaikuttaisivat päätöksiin palveluiden säilyttämisestä. Johtopäätöksenä voimme siis todeta, ettei ole itsestäänselvyys, että paikallinen palvelu tai edes paikallinen sähköyhtiö säilyisi tulevaisuudessa, jos asiakkaat ostavat sähkönsä isoilta ja monikansallisilta toimijoilta. Kannattaa välillä pysähtyä miettimään, mitä arvoja valinnoillaan haluaa tukea.